Lahja äidilleni (2020)
Timothy löytää äitinsä papereista kirjeen, jossa lukee: ”Avataan MS:n kuoltua.” Äidin syöpä on levinnyt, eikä paranemisesta ole toivoa. Aikaa on vähän, ja Timothy turvautuu arveluttaviin keinoihin, ettei äiti veisi mukanaan huolella varjelemiaan menneisyyden salaisuuksia.
"Halusin kirjoittaa jännittävän tarinan, jossa on mukana yhteiskunnallinen ulottuvuus. Kirjani tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiini Lontooseen, mutta siinä on myös vahva Suomi-kytkentä. Tarinan keskiössä ovat äiti ja poika ja kysymys, voiko tarkoitus pyhittää keinot ja milloin on oikein tehdä väärin", Jouko Heikura kertoo.
Lue kritiikit alta
Satakunnan Kansa (06.05.2020)
Maaseudun tulevaisuus (29.04.2020)
Iltasanomat (04.07.2020)
Helsingin Sanomat (10.05.2020)
leenalumi.blogspot.com (13.04.2020)
Kun täytin yksitoista, kutsuin koulukaverini pannukakkupartyihin kotiimme. Äiti emännöi kutsuja punaraitaisessa esiliinassa ja oli niin kaunis ja herttainen, Beverely risti hänet Maija Poppaseksi. Pannarit olivat taivaallisia, hilloja ja marmeladeja oli seitsemää sorttia, eksoottisin suomalainen lakkahillo. Taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan, kun lähikylän kirkonkello löi yksitoista kertaa. Keltaisten peltojen takaa kantautunut soitto oli syntymäpäivälahja luokkakaveriltani, jonka isä oli pappi.
Se oli elämäni viimeinen onnellinen päivä ennen poikani syntymää.
Jouko Heikuran teos Lahja äidilleni (Gummerus 2020) on erittäin yllättävä tarina äidistä, Marysta, joka on aikanaan lähtenyt vanhempiensa ja veljensä kanssa asumaan Englantiin Somersetiin. Tämä siitäkin huolimatta, että Maryn äiti ei ollut muutosta yhtään innostunut. Insinööri-isä oli kuitenkin löytänyt sisäisen anglofiilinsa sekä hänellä oli myös tarjottavana jotain uutta Britannian yritysmaailmaan. Perheen asetuttua uuteen kotimaahansa, alkoi äitikin ajan myötä oppia kielen ja viihtyä kotirouvana. Sitten tapahtuu kaksi niin kauheaa tragediaa, että Maryn on salattava ne pojaltaan Timothylta, ’Timiltä’, jota kutsuu lempinimellä Feather, aina vakavaan sairastumiseensa asti.
Sumuverhojen ja suojaverkkojen aika oli ohi, olin alusta alkaen kertonut rehellisesti Featherille sairauteni kaikista käänteistä. Perhettäni kohdanneesta tragediasta syöttämäni valhe oli kuitenkin loukannut häntä ja kesti kauan ennen kuin sain anteeksi. Valheet olivat äidinvaiston sanelemaa suojelua vaikka tiesin, että eräänä päivänä minun olisi kerrottava totuus.
Kustantaja on todella viisaasti kertonut kirjasta vain hyvin lyhesti takakansitekstissä, mikä oikein onkin eli kaiken avain on Timothyn äidin papereista löytämä kirje, jossa lukee ”Avataan MS:n kuoltua.” Feather oli äitiään suuresti rakastava poika, joka oli elänyt kaksin äitinsä kanssa. Hän on musta ja isä oli jamaikalainen, joka katosi takaisin omalle saarelleen. Nyt Tim päätti kerrankin olla tottelematon avaten kirjeen ennen äitinsä kuolemaa. Koittaakin sellainen yllätys, että asianajajapojan sydän sykertyy kauhusta, että tämä tieto olisi tullut hänelle vasta äidin kuoltua. Timothy päättää muuttaa.
Lähtö hypensä lumoon langenneesta Notting Hillistä oli helpotus, en tulisi kaipaamaan sen pöyhkeäksi harjattua kylätunnelmaa, puunattuja pubeja, sylikoirakahviloita ja Portobello Roadille tungeskelevia turisteja. Notting Hillin jokakesäiseen karveeliinkin olin kyllästynyt kauan sitten. Muutto muutaman mailin päähän itään, vaikkakin tehtäväni sanelemana ja vain väliaikaisesti, tarkoitti irtiottoa ja uuden elämän alkua.
Timothy teki muuttoa, tapasi tylyhkön vuokraisäntänsä Edward Locken ja kävi kaikissa väleissä äitinsä luona sairaalassa. Äidin sairaus keinui kuin paatti haverissa, antoi toivoa ja vei toivoa. Nyt kuitenkin oli lähestymässä äitienpäivä ja Maryn rakas Feather oli järjestämässä äidilleen kotiinsa kaikkien aikojen äitienpäiväyllätystä kera kakun ja Bollingerin. Kun päivä koitti, äidille ei kakku maistunut, mutta ennen suurta yllätystä meni samppanjaa ja morfiinipillerikin. Yllätysten jälkeen lisää Bollingeria ja morfiinia, sillä...Eipä tiennyt äidinpoika Feather, minkä järkytyksen hän itse saisi vielä kokea!
Jouko Heikuran kirja on ’vain’ 253 sivua, joka jälleen kerran todistaa miten oikeassa Lauri Viita olikaan mainitessaan kaiken sanottavaksi tarkoitetun mahtuvan alle 300 sivuun! Kirjoitin sitaatin tarkkaan ylös jossain kyläpaikassa, mutta se katosi ennen kuin ehdin viedä sitaattikokoelmaani, joten maininta on muistin varalta. Lahja äidilleni on tiheä, mutta ei nopeatempoinen. Se on jännittävä, mutta ei dekkari. Se on liikuttava, mutta ei liian surullinen. Heikura kirjoittaa surun ja menetyksen todeksi, mutta ei ahdistukseen asti. Kaiken kukkuraksi teos on todella yllättävä!
Näin ’ohut’ tarina kasvaa sivujensa määrää vaikuttavammaksi. Luen melkein aina noin viidensadan sivun teoksia, joten erilaista oli! Mikä siinä onkin, että heti taas tuli mieleeni Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi. Alle kaksisataasivuinen kirja oli muuten ilmestymisvuonnaan 2012 lukuvuoteni toiseksi paras kaikista lukemistani. Kirjoissa on vähän muutakin samaa kuin vähäinen sivumäärä, jossa Barnes voittaa alle kahdellasadalla sivullaan! Tietty kaunis melankolia, väärin muistettu menneisyys Barnesilla, Heikuralla salattu menneisyys, molemmissa unohdusten kukat paljastavat salaisuutensa...
kirjasahkokayra.blogspot.com (03.06.2020)
Olin kertonut pojalleni muistoja lapsuuteni Suomesta, maapallon katolla hiljaa humisevasta suuresta metsästä. Etenkin jouluisin minulla oli tapana herkistyä muistelemaan pakkasöiden tähtitaivasta ja kermavaahdolta näyttäviä hankia, joiden ylle pimeys laskeutui ennen koulupäivän päättymistä.
Jouko Heikuran neljäs romaani on nimeltään Lahja äidilleni. Kirjan päähenkilö Tim asui Lontoossa. Hänen äitinsä oli muuttanut lapsuudessaan Britteihin asumaan. Äiti oli sairaalassa hoidettavana, ja ennen kuolemaa, poika halusi lahjoittaa äidille jotakin ainutkertaista, jotakin mitä äiti oli aina toivonut, mutta ei uskonut toiveensa koskaan toteutuvan.
Kun kerroin Ericille ja Katelle äidin syövästä, he kehottivat minua ottamaan vapaata. He tiesivät, etten ollut pelkästään äidin poika, olin äidinpoika. Äiti tarvitsi minua enemmän kuin koskaan…
Jouko Heikuran romaanissa on viipyilevän rauhallinen tunnelma. Eletään toukokuuta, Tim oli hankkinut uuden asunnon ja tutustunut uusiin naapureihinsa. Tim halusi asunnon tietyltä kadulta, sillä hänellä oli suunnitelmia, jotka vaativat tarkkaavaisuutta. Hän oli kiinnostunut eräästä henkilöstä, joka asui lähistöllä.
Kirjan tapahtumilla oli kurja menneisyys, josta kaikki oli saanut alkunsa. Kirjan teemoja olivat vaietut perhesalaisuudet, joista kumpusi Timin halu muuttaa niitä näkyviksi. Samalla hän halusi oikeutta äidilleen, joka oli saanut kärsiä koko elämänsä ajan kipeistä lapsuuden muistoista.
Lahja äidilleni oli myös kaunis kuvaus äidin ja pojan hienosta suhteesta, joka oli kehittynyt siitä, että äiti oli ollut yksinhuoltajana kaukana sukulaisista. Turvaa piti hakea toinen toisesta. Lahja äidilleni oli hienovireinen romaani pojan halusta ilahduttaa kuolevaa äitiä.
Helsingin Sanomat (30.08.2020)
Kaleva(07.12.2020), Lapin Kansa (08.01.2021)
Asemapaikka New York (2015)
Rakel os. Aho on vaihtanut sukunimensä, muuttanut New Yorkiin ja asettunut legendaariseen Hotel Chelseaan. Työ Yhdysvaltain kirjeenvaihtajana on kunnianhimoisen toimittajan unelma, ja Manhattan elämännälkäisen sinkkunaisen unelmapaikka. Sex and the city!
Tämä maailma kuitenkin murenee yhtenä säkenöivän kirkkaana syyskuun aamuna, kun kaksi lentokonetta törmää World Trade Centerin torneihin, ja paikalle kiiruhtanut Rakel joutuu katsomaan vierestä, kuinka ihmiset putoavat taivaalta kuolemaansa. Myös Rakelin oma henki on jälleen uhattuna, ja valkoisen jauheen tarjoama unohdus saa naisesta yhä tiukemman otteen. Pääsekö hän ikinä sotaa pakoon?
Joki kaupungin alla (2013)
Rakel Aho on kunnianhimoinen kirjeenvaihtaja, joka on päässyt komennolle lempikaupunkiinsa Lontooseen. Rakelin oikeasta kädestä puuttuu kaksi sormea; Balkanin sodan matkamuisto, jonka huomaavat kaikki häntä kätellessään. Huikentelevassa Lontoossa hän elää kuin viimeistä päivää jättääkseen taakseen menetetyn rakkauden ja sodan kauhut, joista IRA:n iskut jatkuvasti muistuttavat. Rakel raportoi hulluista lehmistä ja kettujahdeista ja tapaa työssään tunnettuja poliitikkoja, poppareita ja filmitähtiä.
Hän saa kutsun Buckinghamin palatsin puutarhajuhliin, missä melkein kättelee prinsessa Dianaa. Hän tutustuu naimisissa olevaan kansanedustaja Richardiin, ihastuu ja hakee miehestä lohtua yksinäisiin iltoihinsa. Richard nousee yllättäen ministeriksi ja alkaa nähdä rakastajattarensa uhkana. Rakel joutuu osaksi kiristyksen ja koston kierrettä, jossa aseina käytetään etusivun otsikoita.
Mustien vuorten varjossa (2011)
Eurooppalainen romaani sodasta, rakkaudesta ja päärynöistä omenapuussa.
Rakel Aho on kunnianhimoinen reportteri, jonka mielestä toimittajan tehtävä on kuvata tavallisten ihmisten elämää ja kärsimystä. Hän matkustaa pelottomasti Balkanin myrskyihin ja todistaa paikan päällä Romanian vallankumouksen ja Ceaușescujen teloituksen, Neuvostoliiton hajoamisesta seuranneen kaaoksen itäblokin maissa, Jugoslavian sisällissodan ja Sarajevon piirityksen.
Taustalla häilyy vuoden 1956 Unkarin kansannousu, jota Rakelin unkarilainen äiti pakeni Suomeen kohdatakseen tulevan miehensä. Bukarestissa Rakel tapaa Romeon, jonka hän pestaa oppaakseen. He kulkevat läpi savuavien raunioiden tallentamassa näkemäänsä ja tuovat sen maailman silmien eteen. Sodan pimeässä sylissä he hurmaantuvat toisistaan, mutta epätasa-arvoisuus koettelee rakkautta.
Jouko Heikura
Jouko Heikura on Lontoossa asuva kirjailija ja toimittaja, joka on työskennellyt Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomien kirjeenvaihtajana Tukholmassa, Lontoossa, Budapestissa ja New Yorkissa. Häneltä on ilmestynyt aiemmin romaanit Mustien vuorten varjossa (2011), Joki kaupungin alla (2013) sekä Asemapaikka New York (2015).